Fyodor Dostoyevskin teos ‘Sorrettuja ja solvaistuja’ (1861) syventyy ihmismielen pimeisiin syövereihin ja sosiaalisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, erityisesti keskittyen ‘alhaisiin’ sosiaalisiin luokkiin. Kirjan kerronta on intensiivistä, ja se käyttää monimutkaista sisäistä dialogia, mikä vihjaa hahmojen psykologisiin kamppailuihin. Teos on vahvasti sidoksissa 1800-luvun Venäjän sosiaalisiin ja poliittisiin kysymyksiin, kuten köyhyyteen ja luokkaeroihin, ja se on merkittävä esimerkki venäläisestä realismista, jossa yksilön kärsimykset ja yhteiskunnalliset olosuhteet punoutuvat yhteen. Dostoyevsky, joka itse kamppaili köyhyyden ja psyykkisten ongelmien kanssa, oppi nuoresta pitäen ymmärtämään ihmisten surua ja lohduttomuutta. Hänen kokemuksensa vankilasta ja seuraamusajoista sekä läheinen tutustuminen aikakauden sosiaalisiin kiistoihin muovasivat hänen kirjallista lähestymistapaansa. Tämän teoksen myötä hän paljastaa voimakkaasti yhteiskunnan vääryyksiä, joita hän oli itsekin kohdannut. Teos on suositeltava kaikille, joita kiinnostaa ihmisen psykologinen monimuotoisuus ja sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Dostoyevskyn syvällinen lähestymistapa tekee lukemisesta ajatuksia herättävää, ja se tarjoaa lukijalle mahdollisuuden pohtia ihmisluontoa ja sen traagisia piirteitä. ‘Sorrettuja ja solvaistuja’ on tärkeä lukukokemus, joka avaa uusia näkökulmia 1800-luvun Venäjän inhimillisiin ongelmiin.