Camille Bech & Fabien Dumaitre 
Kesämökillä – 7 muuta inspiroivaa eroottista novellia [EPUB ebook] 

Support
‘– Haluan nussia Teitä, neiti Wilson.Ennen kuin tajuaakaan, Jane makaa jo selällään vuoteella. Nickin otteet ovat vakaita, varmoja ja nopeita. Jane makaa käsivarret ojennettuina päänsä taakse, kämmenet kohti kattoa. Nick makaa hänen päällään ja auttaa häntä riisuutumaan, se sujuu muutamassa sekunnissa. Kun molemmat ovat alasti, Nick painautuu Janen ihoa vasten. Jane avaa reitensä, jotta Nick voi tulla mahdollisimman lähelle. Nick tarttuu hänen reisiinsä ja hyväilee hänen klitoristaan ja häpyhuuliaan kovalla, märällä kalullaan.’Jane Wilson tietää, että oman pojan kämppäkaverin himoitseminen on ristiriidassa periaatteita, oikeaa ja väärää, ystävättäriä ja ennen kaikkea hänen äitiyttään vastaan, mutta hän ei voi sille mitään. Eikä edes halua. Erottuaan Davidin isästä Jane yrittää keksiä päiviinsä ajankulua, joten hän tekee tuon tuostakin tikusta asiaa käydäkseen nuorukaisten asunnolla. Kun David kerran myöhästyy sovitusta tapaamisesta, Jane jää kokonaiseksi tunniksi kahdestaan Nickin kanssa, jonka silmissä on seksikäs pilke.Tutustu LUST-kirjailijoidemme eroottisiin tarinoihin. Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Alicia Luz: Kiihkoa keisarin VenäjälläB. J. Hermansson: Naamiohuvit B. J. Hermansson: Juhannusunelma B. J. Hermansson: MILFCamille Bech: KesämökilläFabien Dumaître: Stephanie, estoton tirkistelijäKatja Slonawski: JuhannusyöMalin Edholm: Pääsiäismuna-
€5.77
méthodes de payement
Achetez cet ebook et obtenez-en 1 de plus GRATUITEMENT !
Langue Finlandais ● Format EPUB ● ISBN 9788726998610 ● Maison d’édition Saga Egmont Finnish ● Publié 2022 ● Téléchargeable 3 fois ● Devise EUR ● ID 8370079 ● Protection contre la copie Adobe DRM
Nécessite un lecteur de livre électronique compatible DRM

Plus d’ebooks du même auteur(s) / Éditeur

299 593 Ebooks dans cette catégorie