Helena Valtia 
Koronapäiväkirja Toinen Aalto [EPUB ebook] 

Support

Kesä 2020 ei kokonaan, toiveista huolimatta, sammuttanutkaan pandemiaa, vaan syksyllä se nosti taas päätään ja alkoi vähitellen riehua entistä raivokkaammin. Samoja sulku-ja rajoitustoimia otettiin käyttöön kuin edellisenä keväänä. Kirjastot (rajoitetusti), ravintolat, baarit, uimahallit, kuntosalit ja osa kouluista ym. suljettiin. Kokoontumisia sekä ulkona että sisätiloissa rajoitettiin. Tuli maskipakko kauppoihin, liikennevälineisiin ja kaikkiin julkisiin tiloihin. Etätyöt jatkuivat. Ihmiset kärvistelivät taas samojen ongelmien parissa kuin vuosi aikaisemmin: uupumisen, yksinäisyyden ja masennuksen kourissa kärsien. Kesää kohden kuitenkin tartunta-ja kuolleisuusluvut alkoivat taas laskea. Ahkeralla rokottamisella lienee myös osuutensa asiaan. Kesän lähestyessä rajoituksia alettiin vähitellen taas purkaa ja elämä
pikkuhiljaa vapautui.
Ensi syksystä emme taas tiedä, josko joku uusi muuntovirus alkaa taas maatamme kurittaa ja iskee kolmas aalto. Emmehän tiedä elämästä etukäteen muutenkaan. Eläkäämme siis tässä hetkessä
nauttien kesästä ja siitä, mitä meillä on: valoa, lämpöä ja aurinkoa!

€9.99
méthodes de payement

A propos de l’auteur

Helena Valtia on elämää kokenut psykologi, jonka syvä kiinnostus
ihmiseen on sävyttänyt koko hänen elämäänsä. Hänellä on ollut erilaisia työpaikkoja, mm. nuorisovankila, koulu, lääkäriasema ja vähän aikaa narsistien uhrien tuki. Lapsesta saakka hän on halunnut tulla psykologiksi tai psykiatriksi. Koko ikänsä hän on opiskellut asioita kursseilla ja ryhmissä sekä lukemalla kirjallisuutta ja tarkkailemalla elämää. Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat narsismi, bulimia ja vallan (väärin)käyttö. Aktiivisen työuran loputtua kirjoittaminen on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Ajan kanssa elämä on opettanut ajattelemaan itsenäisesti ja luonut perspektiiviä asioihin yhä enenevässä määrin. Lisäksi se on opettanut havainnoimaan ympäristöä ja ihmisiä olemalla paremmin läsnä, näkemällä heidät ja kuulemalla, mitä heillä on sanottavaa.

Achetez cet ebook et obtenez-en 1 de plus GRATUITEMENT !
Langue Finlandais ● Format EPUB ● Pages 244 ● ISBN 9789528091769 ● Taille du fichier 0.4 MB ● Maison d’édition Books on Demand ● Publié 2021 ● Édition 1 ● Téléchargeable 24 mois ● Devise EUR ● ID 7895457 ● Protection contre la copie DRM sociale

Plus d’ebooks du même auteur(s) / Éditeur

10 636 Ebooks dans cette catégorie