Saaralla on pienestä tytöstä lähtien unelma, hän haluaa äidiksi. Unelma on hänen omansa, mutta 1960- luvun kasvatus tukee sitä vahvasti. Hänen unelmansa toteutuu 1990- luvulla, kun hänestä tulee kolmen lama-ajan lapsen äiti. Levoton tilanne maailmalla, Suomen lama ja vauva-arki ravistelevat nuorta perhettä, mutta rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta kantavat yli vaikeiden vuosien. Elämä ei aina ole helppoa, mutta se on silti elämisen arvoista.
A propos de l’auteur
Kaarina Peuraniemi on itse syntynyt 1960- luvulla ja saanut kolme lastaan 1990- luvulla. Kirja ei ole omaelämäkerrallinen, mutta se perustuu omiin vauvavuosien päiväkirjamerkintöihin. Päiväkirjan avulla on ollut helppo palauttaa mieleen vauva-arjen ajatuksia ja tunteita. Ihmisen muisti voi pettää, päiväkirja ei petä, tällaiselta se silloin tuntui.