Sini Sysimetsä 
Oppaana Louhikäärme [EPUB ebook] 

Sokongan

Louhikäärme heräsi muinaisen maaäitimme kohdussa. Siitä ei kehittynytkään ihminen, vaan pyrstökkään kehitys lähti
hullunkurisesti kulkemaan takaperin… jättäen lopulta jälkeensä vain tuhkat, etenkin Darwinin teorianakin tunnetusta opista. Määrätietoisen lempeästi ilmestyksen imu veti sohvalta syöksykierteeseen, kohti aikaa, jolloin valo oli sisäistä… ja siitäkin vielä kauemmas, sinne, mistä epäilemättä pienet noidatkin saavat syntynsä. Mitä tuolloin oikeastaan tapahtui…
Toisin ilmaistuna, absurdi tositarina peilailee omavalintaiselle kodittomuudelle heittäytyneen villin kulkuritytön liikehdintää ja tarinointia mystisissäkin maisemissa.

€4.99
cara bayaran

Mengenai Pengarang

Sini Sysimetsä on minimalisti, askeetikko ja erakko. Romanttishenkisiä luontosuhteita vaalivana mystikkona kirjoittamisesta on kehkeytynyt elämäntapamuukalaisen maaginen henkireikä, kaninkolo, aineellisen ja näkymättömän välissä. Tämä kaninkolo on johtanut siihen, että tämä individuaali on antautunut lopulta tarinoidensa ohella myös omaehtoiselle kodittomuudelle, ihan tämänpuoleisellakin tasolla.
Kyse on siitä, samaistammeko itsemme rajallisen ihmiskehon rajoittuneeseen olemukseen vai seuraammeko näiden yläpuolella asuvaa ikivapaata olemusta, mielen ja aineellisten sidonnaisuuksien yläpuolella.

Beli ebook ini dan dapatkan 1 lagi PERCUMA!
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● Halaman-halaman 56 ● ISBN 9789528032908 ● Saiz fail 3.6 MB ● Penerbit Books on Demand ● Diterbitkan 2022 ● Edisi 1 ● Muat turun 24 bulan ● Mata wang EUR ● ID 8344462 ● Salin perlindungan Social DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

73,921 Ebooks dalam kategori ini