Olrik & Anita Bang 
Erotic Valentine”s Day – 6 eroottista novellia [EPUB ebook] 

Ondersteuning
Seksikästä ystävänpäivää – 6 eroottista novellia Mausta ystävänpäivä kuuden eroottisen novellin mehevällä kokoelmalla.’Saamme häneltä housut pois, ja otan kovan kullin suuhuni. Imen, ja hän kokoaa pitkät hiukseni käteensä. Hän voihkii ja kiristää otettaan. Hän kohottaa ylävartaloaan ja työntää minua taaksepäin. Hän suutelee kuin nälkäisenä kaulaani ja rintojani, kääntää minut ympäri ja upottaa kasvonsa takapuoleeni. Hän nuolee minut entistä märemmäksi, takaapäin. Pillun myös, perusteellisesti.’Tinder-taksi kuljettaa Mikin villien kolmekymppisbileiden jälkeen kohti seuraavaa osumaa ja kunnon panoa. Apumies kuvaa öljynporauslautalla vuorotöitä tekevän Henryn lomaöitä, jolloin vartalon, sanojen ja tunteiden kieli saavat jyllätä – yksi yö, yksi nainen. Leikkikaverina Mr. X puolestaan saa palkankorotuksen asiapitoiset perustelut hukkumaan odottamattomaan yhteydenottoon, jonka jälkeen ei voi ajatella muuta kuin rajuja orgasmeja entisen pomon kanssa. Kokoelmaan kuuluvat myös mieltä ja kehoa kutkuttavat novellit Jenny Merirosvo, Allaspoika sekä Syntymäpäivälahja.Erika Lust on ruotsalainen elokuvatuottaja, jonka tavoitteena on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.-
€5.77
Betalingsmethoden
Koop dit e-boek en ontvang er nog 1 GRATIS!
Taal Fins ● Formaat EPUB ● ISBN 9788726160000 ● Vertaler Sirpa Alkunen & Jaana Palantera ● Uitgeverij Saga Egmont Finnish ● Gepubliceerd 2021 ● Downloadbare 3 keer ● Valuta EUR ● ID 7155527 ● Kopieerbeveiliging Adobe DRM
Vereist een DRM-compatibele e-boeklezer

Meer e-boeken van dezelfde auteur (s) / Editor

299.593 E-boeken in deze categorie