Ane-Marie Kjeldberg 
Uskaliaat 3: Joulu kolmelle [EPUB ebook] 

Wsparcie
'Tove tanssi – alastomana silmät suljettuina. Kyyneleet valuivat. Frederikin katse etsiytyi Toven alapäähän, mutta hän pakotti itsensä katsomaan sen sijaan Ingridiä, joka katseli heitä, mutta painui yhä syvemmälle nojatuoliin.Nyt myös Frederik oli alasti.’Kirjailija Frederik Mørk on tullut niin miesystävänsä Jamesin kuin Grå Klitin kesämökkialueella asuvan rakastajansakin hylkäämäksi. Hän haluaa kirjoittaa joulunpyhien yli ja unohtaa koko juhlapyhät, mutta Ingrid toisesta kesämökistä on keksinyt muita suunnitelmia. Frederik, Ingrid ja nuori Tove Svart viettävät epätavallista jouluiltaa yhdessä, ja sensuaalisuus ja vetovoima pääsevät melko yllättäen valloilleen Bob Dylanin musiikin kaikuessa gramofonista. Frederik ei kuitenkaan osaa päättää – tarjolla on sekä ujo Ingrid että Tove kiellettyine fantasioineen.Kauniissa, perintönä kulkevissa kesämökeissä Grå Klitin lähellä asukkaat hengittävät Pohjanmeren tuoksuja ja nauttivat auringosta, kuten perheet ovat tehneet sukupolvesta toiseen. Elämme 1960-luvun loppua, ja ilmassa on levottomuutta ja outoa vapautta, mikä synnyttää odottamattomia jännitteitä. Erotiikan mullistava voima on vastustamaton, ja uskaliaiden mökkiläisten elämät muuttavat täysin suuntaansa. He kokevat uusia seksin muotoja, uusia rakkaussuhteita ja huomaavat elämänsä muuttavan kurssia.Uskaliaat on kuusiosainen eroottinen sarja.
€5.75
Metody Płatności
Kup ten ebook, a 1 kolejny otrzymasz GRATIS!
Język Fiński ● Format EPUB ● ISBN 9788726075885 ● Tłumacz Jaana Palantera ● Wydawca Saga Egmont Finnish ● Opublikowany 2019 ● Do pobrania 3 czasy ● Waluta EUR ● ID 7155133 ● Ochrona przed kopiowaniem Adobe DRM
Wymaga czytnika ebooków obsługującego DRM

Więcej książek elektronicznych tego samego autora (ów) / Redaktor

299 593 Ebooki w tej kategorii

Brak wyników