iiro nordling 
Kansallinen etu haarniskana [EPUB ebook] 
USA:n kylmän sodan alun ulkopolitiikan muotoutuminen 1945-1950

Ajutor
Kirja käsittelee USA:n ulkopolitiikan muutoksia kylmän sodan alussa. Erityisesti esiin nousee se kuinka maa nosti kansallisen edun ja -turvallisuuden ulkopoliittisen ajattelunsa keskiöön. Kyse ei siis ollut pelkästään eristäytymispolitiikan hylkäämisestä, vaan myös uudenlaisen ulkopolitiikan suunnittelusta, jossa jopa kahden pääpuolueen ulkopoliittinen päätöksenteko tuli alistaa kansalliselle edulle. Kylmän sodan alussa tärkeää oli se, että syntyi ns. antikommunistinen konsensus. Kirjassa esitetään kärjekkäitäkin näkemyksiä siitä, missä roolissa erinäiset tekijät olivat kylmän sodan alun maailmassa. Mikä oli natsiverkostojen rooli, entä juutalaisevakkojen kohtelu ja Israelin perustaminen. Kiinnostavaa on havaita brittiläisen maailmanvallan syrjäyttäminen ja brittien rooli USA:n maailmanvallan taustalla. Kirjassa käsitellään ideologian roolia ja toisaalta retorisen ilmapiirin muutosta kylmän sodan alussa. Kylmä sota tunnetusti alkoi hahmottua retoristen puheiden kautta. Churchillin rautaesirippu-puhe oli kuuluisa ja samoin Trumanin puhe kongressissa, jossa julistettiin patoamispolitiikka maan linjaksi suhteessa Neuvostoliittoon. Kirjassa on käsitelty suhdetta Neuvostoliittoon vasta viimeiseksi, koska tällä tavalla on haluttu antaa kuva niistä muista muutoksista, joita USA:n ulkopoliittisen johdon piirissä tapahtui. Kirja on hyödyntänyt kirjallisuutta, jota suorastaan tulvi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tekijän mukaan tätä keskustelua ei Suomessa sen tarkemmin seurattu, koska joka suunnalla tapahtui muutoksia. Erityisesti EU:n tutkiminen nosti päätään ja toisaalta suomalaisittain tutkittiin Kekkosen kautta. Kylmän sodan päättymisestä ilmestyi maassamme enemmän kirjallisuutta niihin aikoihin.
€9.99
Metode de plata

Despre autor

Tekijä on opiskellut pääaineenaan poliittista historiaa Turun yliopistossa. Hän valmistui valtiotieteen maisteriksi vuonna 2001. Vuosina 20117-2010 hän työsti väitöskirjaa kirjan aiheeseen liittyen Helsingin yliopiston yleisen historian laitoksella.
Vuodesta 1999 alkaen hän on tehnyt lukuisia matkoja USA:han, josta käsin hän on hankkinut materiaalia tätä teost varten.
USA:n kylmän sodan alun ulkopolitiikkaa käsitelevaa kirjallisuutta tekijä on lukenut vuodesta 1999 alkaen.

Nuoruutensa (1980-1990) tekijä asui Irakissa, jossa kävi Bagdadin kansainvälistä koulua. Historiaa koulussa opetti amerikkalainen opettaja ja siis aiheeseen on perspektiiviä jo sieltä ajalta. Kylmän sodan tutkimuksen ohella tekijää kiinnostaa Irakiin liittyvät aiheet.
Cumpărați această carte electronică și primiți încă 1 GRATUIT!
Limba Finlandeză ● Format EPUB ● Pagini 232 ● ISBN 9789515682871 ● Mărime fișier 0.5 MB ● Editura Books on Demand ● Publicat 2017 ● Ediție 1 ● Descărcabil 24 luni ● Valută EUR ● ID 6847758 ● Protecție împotriva copiilor DRM social

Mai multe cărți electronice de la același autor (i) / Editor

10.829 Ebooks din această categorie