Virve Sammalkorpi 
Tehtävä [EPUB ebook] 

Stöd

Isä teki öisin kahta työtä. Toisesta Luis kertoi vieraille ihmisille, toisesta hän oli oppinut vaikenemaan.
Lapsuus rakentuu ympäröivien aikuisten uskomuksista ja maailmankuvasta, tärkeysjärjestyksistä ja valinnoista. Meissä kaikissa on mahdollisuus hyvään ja pahaan; voimme kannustaa tai lannistaa, voimme katsoa kohti tai ohi.
Virve Sammalkorpi sanoittaa taitavasti ihmisen varhaisvuosien haurauden, lapsuuden tunnot, huolet ja vaarat sekä kaikkien aikuisten vastuun. Tämä romaani sulattaa sydämet. Se katsoo ja tulkitsee maailmaa lapsen silmin; se naurattaa, liikuttaa ja järkyttää. Se antaa myös toivoa ja uskoa yhteisöllisyyden ja välittämisen voimaan.
Sammalkorpi tempaa lukijan mukaansa surumieliseen mutta vinon huumorin ja toivonpilkahdusten sävyttämään maailmaan, jossa ihmiset saattavat elää varsin erilaisissa ja yllättävissäkin todellisuuksissa.
Tehtävä on kiehtova ja mieleen jäävä lukukokemus.

€4.49
Betalningsmetoder

Om författaren

Virve Sammalkorpi kirjoittaa romaaneja ja pelaa jalkapalloa.
Ammatiltaan Sammalkorpi on planner-copywriter mainostoimistossa.
Aiemmat romaanit:
Sinkkuleikki, Karisto 1999
(Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas)
Paula ja Klaus, Karisto 2000
Pinnan alla, Karisto 2001
Metsän keskellä maja, Gummerus 2003
(Runeberg-palkintoehdokas)
Yhtä matkaa, Gummerus 2004
Kahvila Dominokujalla, Gummerus 2006
Paflagonian perilliset, Karisto 2016
(Savonia-kirjallisuuspalkinto 2017)
Children of The Cave, Peirene Press 2019
’Romaanien kirjoittaminen on minulle leikkiä ja empatiaharjoitus; kun alan kirjoittaa, en tiedä mihin se johtaa.’ Virve Sammalkorpi

Köp den här e-boken och få 1 till GRATIS!
Språk Finska ● Formatera EPUB ● Sidor 204 ● ISBN 9789526925295 ● Filstorlek 1.0 MB ● Utgivare Books on Demand ● Publicerad 2021 ● Nedladdningsbara 24 månader ● Valuta EUR ● ID 8202932 ● Kopieringsskydd Social DRM

Fler e-böcker från samma författare (r) / Redaktör

295 881 E-böcker i denna kategori