Johanna Heikka & Elina Fonsén 
Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa [EPUB ebook] 

สนับสนุน
Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa -kirja avaa suomalaisen varhaiskasvatuksen pedagogisia käytäntöjä
lasten osallisuuden näkökulmasta.

Kirjan artikkelit tarkastelevat osallisuutta varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan eri näkökulmista. Kirja on kokoelma artikkeleita, joita yhdistää pyrkimys varhaiskasvatuskulttuuriin, jossa oppiminen nähdään vuorovaikutteiseksi ja aktiiviseksi toiminnaksi.

Kirja ohjaa varhaiskasvatuksen työntekijöitä ottamaan lasten osallisuuden osaksi toimintaperiaatteitaan. Kirjan artikkelit auttavat kehittämään pedagogiikkaa niin, että lasten mahdollisuudet osallisuuteen niin oppimisessa, kuin vuorovaikutuksessa ja arjen rutiininomaisissa toiminnoissa lisääntyvät. Osallisuustutkimuksen ja käytäntöjen kehittämiseen
liittyvien esimerkkien avulla varhaiskasvatuksen työntekijät voivat vahvistaa varhaiskasvatuksen pedagogisia toimintatapoja, joissa lapsi nähdään osaavana ja taitavana toimijana, joka aktiivisesti tulkitsee ja vaikuttaa ympäröivään yhteisöön, päiväkotiin ja päiväkotiryhmään.
€28.99
วิธีการชำระเงิน

เกี่ยวกับผู้แต่ง

Jonna Kangas (ent. Leinonen), KT, VO, on Helsinking yliopiston varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina toimiva osallisuustutkija, joka on väitöskirjatutkimuksessaan mallintanut osallisuuden kehittämistä suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Kangas on työskennellyt lastentarhanopettajana ja osallistunut osallisuuden kehittämiseen päiväkodeissa, tutkimushanke VKK-Metrossa ja opiskelijoiden työssäoppimisen ohjauksessa. Kangas toimii Suomen varhaiskasvatus ry:n hallituksen sihteerinä.
ซื้อ eBook เล่มนี้และรับฟรีอีก 1 เล่ม!
ภาษา ฟินแลนด์ ● รูป EPUB ● หน้า 302 ● ISBN 9789528020721 ● ขนาดไฟล์ 0.5 MB ● บรรณาธิการ Suomen varhaiskasvatus ry. ● สำนักพิมพ์ Books on Demand ● การตีพิมพ์ 2020 ● ฉบับ 1 ● ที่สามารถดาวน์โหลดได้ 24 เดือน ● เงินตรา EUR ● ID 7426220 ● ป้องกันการคัดลอก Adobe DRM
ต้องใช้เครื่องอ่านหนังสืออิเล็กทรอนิกส์ที่มีความสามารถ DRM

หนังสืออิเล็กทรอนิกส์เพิ่มเติมจากผู้แต่งคนเดียวกัน / บรรณาธิการ

145,849 หนังสืออิเล็กทรอนิกส์ในหมวดหมู่นี้