Jari Kähkönen 
Vartijatarina [EPUB ebook] 

Підтримка

Vartijatarina kertoo maailmasta vartijan silmin nähtynä. Heistä, jotka yleensä ovat dekkareissa vain sivuhenkilöitä. Nimettömiä ja puhumattomia tyhmiä kummajaisia, jotka katoavat oltuaan kerran vitsin kohteena. Joskus he myös joutuvat sen jännärin tai agenttiromaanin korvikkeeksi, jota havittelijansa ei vain osannut kirjoittaa.
Tämä kirja on siis uutuus aiemmin kirjallisuudessa harvoin nähdyltä elämänalalta. Nyt vartijat ja järjestyksenvalvojat ovat päähenkilöitä novelleissa, jotka kirjoittanut esikoiskirjailija työskenteli itsekin aiemmin pitkään alalla. Kirja on koruton kuvaus yksityisestä turvallisuusalasta kaikessa ristiriitaisuudessaan ja yllättävyydessään.
Missä opetusta ei kuunnella, selitys on riittämätön eikä kielto tehoa, siellä alkaa väkivalta. Nämä ovat väkivallan työmiesten, vartijoiden, tarinoita.

€14.99
методи оплати

Про автора

Jari Kähkönen, 41, työskenteli itse nuoruudessaan vartijana ja oli välillä niin ‘talon omia’ kuin kaikenlaisissa tehtävissä lukuisissa eri vartioimisliikkeissäkin Lounais- ja Etelä-Suomessa. Vähän päälle kolmekymppisenä hän vaihtoi alaa, ryhtyen freelance-toimittajaksi ja -valokuvaajaksi. Vartijatarina -novellikokoelma on hänen esikoisteoksensa.

Придбайте цю електронну книгу та отримайте ще 1 БЕЗКОШТОВНО!
Мова Фінська ● Формат EPUB ● Сторінки 276 ● ISBN 9789515686329 ● Розмір файлу 0.2 MB ● Видавець Books on Demand ● Опубліковано 2017 ● Видання 1 ● Завантажувані 24 місяців ● Валюта EUR ● Посвідчення особи 6847801 ● Захист від копіювання Adobe DRM
Потрібен читач електронних книг, що підтримує DRM

Більше електронних книг того самого автора / Редактор

771 468 Електронні книги в цій категорі