Liisa Rauhakoski 
Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia [EPUB ebook] 

Ủng hộ

Vähän erilainen maantietopaketti. Tästä kirjasta selviää muutama totuus belgialaisista, Hollannin rumimmasta kaivoskaupungista, Saksan byrokratiasta ja Maastrichtin mongerruksesta. Suorat sanat lauotaan hollantilaisten elämälle vieraista etunimistä, rakennusten laadusta ja humppahiteistä. Mutta löytyy myös paratiisimainen laakso, jonka hiljaisuudessa kuuluu vain se ääni, kun lehmä riipii turvallaan ruohoa maasta. Kaiken ohessa henkilökohtaista tilitystä, pätkätyöläisen arkea, hulvatonta huumoria ja huomioita popmusiikista.
Tapahtumapaikkana on rajaseutu, Hollannin kauimmainen kaakkoisnurkka, jossa on mäkimaastoa ja jossa todella puhutaan vuori-ilmastosta, koska siellä on jopa 300-metrinen kukkula.
Kirja käsittelee Hollannissa asumisen ensimmäisiä vuosia ja sitä, miltä Hollanti tuntuu edelliseen asuinpaikkaan Saksaan verrattuna. Kertoja on muuttanut kolmekymppisenä Hollantiin saksalaisen avomiehensä kanssa.
Pirskahteleva tarina esittelee runsaasti erilaisia aiheita ja piirtää aikajanalla kuvan vuosien etenemisestä ja Hollannissa olemiseen tottumisesta.

€7.99
phương thức thanh toán

Giới thiệu về tác giả

Liisa Rauhakoski, filosofian maisteri, s. 1974, asuu Hollannissa. Kasvanut Hyvinkäällä, opiskellut Helsingissä, muuttanut 1996 Saksaan ja 2001 Hollantiin.
Liisa Rauhakoski kirjoittaa henkilökohtaisista kokemuksistaan omaelämäkerrallisia romaaneja, joiden aiheet ja tyyli elävät elämänvaiheiden mukaan. Ulkomailla oleskelun aspektit ja huumori ovat vahvasti läsnä useimmissa teoksissa. Asiat kerrotaan realistisesti ja avoimesti.
Ensimmäinen julkaistu teos, Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia, käsittelee Hollannissa asumisen ensimmäisiä vuosia ja sitä, miltä Hollanti tuntuu edelliseen asuinpaikkaan Saksaan verrattuna. Työn alla on niin lapsuuden muistojen paketti kuin avioeroa puiva romaanikin suoraan tunnemyrskyn silmästä kuvattuna.

Mua cuốn sách điện tử này và nhận thêm 1 cuốn MIỄN PHÍ!
Ngôn ngữ tiếng Phần lan ● định dạng EPUB ● Trang 260 ● ISBN 9789528031574 ● Kích thước tập tin 0.4 MB ● Nhà xuất bản Books on Demand ● Được phát hành 2021 ● Phiên bản 1 ● Có thể tải xuống 24 tháng ● Tiền tệ EUR ● TÔI 7728569 ● Sao chép bảo vệ DRM xã hội

Thêm sách điện tử từ cùng một tác giả / Biên tập viên

760.350 Ebooks trong thể loại này