Vanessa Salt 
Kielletyt paikat: Lääkäri [EPUB ebook] 

Ủng hộ
‘Vikisen. Tartun stetoskooppiin ja vedän sitä lähemmäksi – vedän häntä lähemmäksi. Pakotan hänet kohtaamaan huuleni, kieleni ja suutelemaan minua rajusti. Hän tottelee. Hän tarttuu toisella kädellään minua niskasta ja toisella leuasta, ja samalla hän pumppaa minua, nai minua, puree huuliani. Kielenpäät tanssahtelevat toistensa ympärillä. Ensin varovasti, sitten innokkaammin. Hän maistuu suolalta ja mintulta. Ihanaa. Makuun sekoittuvat sairaalan ja seksin hajut, steriiliä ja ei-steriiliä yhtä aikaa.’Mitä tapahtui viimeksi, kun yritit flirttailla terveysaseman hoitohenkilökunnan kanssa? Cassandra ei voi olla tuijottamatta komeaa lääkäriä, joka esittäytyy Marcoksi, kutsuu hänet peremmälle ja ryhtyy tekemään tutkimuksia. Mustat pitsirintaliivit ovat oikeastaan ihan liian pienet, tämän päivän kunniaksi. Fantasiaansa todeksi elävä Cassandra pyytää tutkimaan myös hankalat paikat, juuri pikkuhousujen rajalta, jos sormi vaikka lipsahtaisi vyötärönauhankin alle. Lääkärin perusteellisuudella miehen nenä painuu märkiä pikkuhousuja vasten, kunnes lämmin kieli alkaa nuolla kosteaa kaistaletta reisien välissä. Tästä lähtien aina, kun Marco istuu työpöytänsä ääressä, hän taatusti ajattelee Cassandraa.-
€5.74
phương thức thanh toán
Mua cuốn sách điện tử này và nhận thêm 1 cuốn MIỄN PHÍ!
Ngôn ngữ tiếng Phần lan ● định dạng EPUB ● ISBN 9788726130478 ● Phiên dịch Sirpa Alkunen ● Nhà xuất bản Saga Egmont Finnish ● Được phát hành 2019 ● Có thể tải xuống 3 lần ● Tiền tệ EUR ● TÔI 7155424 ● Sao chép bảo vệ Adobe DRM
Yêu cầu trình đọc ebook có khả năng DRM

Thêm sách điện tử từ cùng một tác giả / Biên tập viên

299.593 Ebooks trong thể loại này