Anne Airaksinen 
Talonrakennustarina [EPUB ebook] 
Unelma hirsitalosta

支持

Taloesitteet pinoutuivat vaivihkaa keittiönpöydälle ja omakotitalon rakentaminen alkoi näyttäytyä toteutettavissa olevalta projektilta. Niinpä tartuimme toimeen, nostimme pinon päällimmäiseksi hirsitaloesitteen ja aloimme järjestelemään elämäämme unelman mukaisesti.
Työmaalla vietettiin lopulta kolme vuotta. Tavoitteena oli rakentaa terveellinen talo mahdollisimman paljon itse tehden. Toki leikkiin ryhtyessä oli tiedossa, että rakennusprojekti vie aikaa ja voimia.
Kirja opastaa kiertoteitä rakennusajan kompastuskiville sekä tarjoaa vinkkejä, kuinka varautua rakentamisen aikaisiin haasteisiin ja säästää budjetissa.
Entä kun rakennuspöly on laskeutunut ja rakennusaikaa voi katsoa taaksepäin elämän yhtenä ajanjaksona, jalat oikaistuna sohvalle takkatulen ääressä? Oliko kaikki puurtamisen ja tuhansien työmaalla vietettyjen tuntien arvoista?

€9.49
支付方式

关于作者

Talonrakennustarina pohjautuu Anne Airaksisen (FM) suositun Hirsiä Aurinkokalliolla -rakennusblogin kirjoituksiin, joissa on tallennettuna työvaiheet ja tunnelmat hänen perheensä rakentaessa hirsiomakotitaloa.
Anne kirjoittaa myös matkailuaiheista blogia ja hän on kirjoittanut aikakauslehtiin matkakertomuksia sekä terveyttä ja hyvinvointia käsitteleviä artikkeleita.
Kirjailijan verkkosivut:
www.annea.fi
hirsiaaurinkokalliolla.blogspot.com

购买此电子书可免费获赠一本!
语言 芬兰 ● 格式 EPUB ● 网页 200 ● ISBN 9789515685605 ● 文件大小 1.1 MB ● 出版者 Books on Demand ● 发布时间 2024 ● 版 2 ● 下载 24 个月 ● 货币 EUR ● ID 9372398 ● 复制保护 社会DRM

来自同一作者的更多电子书 / 编辑

99,262 此类电子书