Raine Metsävuori 
Korkeimman Poika [EPUB ebook] 

Support

Tiedot Kristuksen maallisesta vaelluksesta perustuvat neljän kaanonissa olevan evankeliumin kertomuksiin. Helpottaaksemme neljän evankeliumin lukemista olemme koonneet tässä kirjassa yhdeksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien kertomukset. Lisätietoja tarjoavat ns. apokryfiset evankeliot sekä Pilatuksen asiakirjat. Uuden testamentin evankelistojen omakohtaisten ja dokumentoitujen tietojen pohjalta on todettu viisi Jeesuksen oikeudenkäyntiin liittyvää kuulustelua. Maaherra Pontius Pilatuksen luona Jeesus viipyi pitempään ylipappien syyttäessä häntä siitä, ettei Jeesus ollut noudattanut Mooseksen antamaa lakia eikä pitänyt sapattia siten kuin fariseukset edellyttivät. Vaa’assa ei painanut mitään Jeesuksen hyvät teot ja sairauksien parantamiset, kun ylipapit ja Sanhedrin päättivät, että Jeesus oli ansainnut ristinkuoleman. Jeesuksen kuolettamisen syyksi riitti heidän mielestään se, että Jeesus tunnusti olevansa Jumalan korkeimman poika ja paransi sabattina sairaita. Tämän kuolemantuomion Jumala kuitenkin käänsi ihmiskunnan pelastukseksi, jonka voi saada omakseen uskomalla Herraan Jeesukseen.

€6.99
Zahlungsmethoden

Über den Autor

Raine Metsävuori on vuosien aikana perehtynyt Raamatun ja evankeliumien ilmoitukseen Jumalan suunnitelmasta luomiaan ihmisiä varten ja kirjoittanut näistä aiheista muutamia kirjoja. Hän on kirjoittanut myös kirjan väripsykologiasta sekä muistelmateoksen lapsuutensa kokemuksista.

Dieses Ebook kaufen – und ein weitere GRATIS erhalten!
Sprache Finnisch ● Format EPUB ● Seiten 282 ● ISBN 9789528062097 ● Dateigröße 1.5 MB ● Verlag Books on Demand ● Erscheinungsjahr 2022 ● Ausgabe 1 ● herunterladbar 24 Monate ● Währung EUR ● ID 8300441 ● Kopierschutz Soziales DRM

Ebooks vom selben Autor / Herausgeber

23.199 Ebooks in dieser Kategorie