Pekka Pajunen 
The Eagles, Desperadojen tiellä [EPUB ebook] 

Soporte

Tämä kirja kertoo The Eaglesistä, sen jäsenistä ja siitä miten heistä tuli yksi maailman suurimmista yhtyeistä.
Tämä kirja kertoo The Eaglesin toisesta levystä, Desperado. Klassikkoalbumista, jonka laulujen aiheisiin yhtye haki inspiraationsa villin lännen villeimmistä vuosista.
Tämä kirja kertoo 1800-luvun lopun desperadoista, lainsuojattomista. Heistä, joita ilman tuo aikakausi Yhdysvaltain historiassa ei olisi nimensä veroinen. Se maailma oli hyvin väkivaltainen ja se kuvastui myös heidän elämässään ja teoissaan.
Tässä kirjassa käydään läpi myös amerikkalaisten musiikkiperinteiden historiaa ja musiikkilajien syntytarinoita. Hillbillyn, bluegrassin, countryn, bluesin, rockin, folkin, countryrockin.
Tämä on kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kolmen eri vuosisadan ajalle, mutta toisiinsa lomitettuina ne muodostavat kokonaisuuden.
Kaiken keskellä, tarinoiden muusana on kuitenkin tuo 1973 ilmestynyt levy:
The Eaglesin Desperado

€10.99
Métodos de pago

Sobre el autor

Musiikkikirjailija, joka ammentaa teoksiinsa inspiraatiota myös historian sivuilta. Rock-musiikki kirjat ja elokuvat ovat lähellä sydäntä, mutta myös kaikenlainen muu viihdekulttuuri kiinnostaa. Näitä elementtejä yhdistelemällä syntyvät kirjani, joiden usein tuttujakin aiheita lähden tarkastelemaan usein ei niin itsestään selvistä suunnista.

¡Compre este libro electrónico y obtenga 1 más GRATIS!
Idioma Finlandés ● Formato EPUB ● Páginas 308 ● ISBN 9789528054832 ● Tamaño de archivo 0.6 MB ● Editorial Books on Demand ● Publicado 2018 ● Edición 3 ● Descargable 24 meses ● Divisa EUR ● ID 6848963 ● Protección de copia DRM social

Más ebooks del mismo autor / Editor

189 Ebooks en esta categoría