Pekka Pajunen 
The Eagles, Desperadojen tiellä [EPUB ebook] 

Support

Tämä kirja kertoo The Eaglesistä, sen jäsenistä ja siitä miten heistä tuli yksi maailman suurimmista yhtyeistä.
Tämä kirja kertoo The Eaglesin toisesta levystä, Desperado. Klassikkoalbumista, jonka laulujen aiheisiin yhtye haki inspiraationsa villin lännen villeimmistä vuosista.
Tämä kirja kertoo 1800-luvun lopun desperadoista, lainsuojattomista. Heistä, joita ilman tuo aikakausi Yhdysvaltain historiassa ei olisi nimensä veroinen. Se maailma oli hyvin väkivaltainen ja se kuvastui myös heidän elämässään ja teoissaan.
Tässä kirjassa käydään läpi myös amerikkalaisten musiikkiperinteiden historiaa ja musiikkilajien syntytarinoita. Hillbillyn, bluegrassin, countryn, bluesin, rockin, folkin, countryrockin.
Tämä on kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kolmen eri vuosisadan ajalle, mutta toisiinsa lomitettuina ne muodostavat kokonaisuuden.
Kaiken keskellä, tarinoiden muusana on kuitenkin tuo 1973 ilmestynyt levy:
The Eaglesin Desperado

€10.99
payment methods

About the author

Musiikkikirjailija, joka ammentaa teoksiinsa inspiraatiota myös historian sivuilta. Rock-musiikki kirjat ja elokuvat ovat lähellä sydäntä, mutta myös kaikenlainen muu viihdekulttuuri kiinnostaa. Näitä elementtejä yhdistelemällä syntyvät kirjani, joiden usein tuttujakin aiheita lähden tarkastelemaan usein ei niin itsestään selvistä suunnista.

Buy this ebook and get 1 more FREE!
Language Finnish ● Format EPUB ● Pages 308 ● ISBN 9789528054832 ● File size 0.6 MB ● Publisher Books on Demand ● Published 2018 ● Edition 3 ● Downloadable 24 months ● Currency EUR ● ID 6848963 ● Copy protection Social DRM

More ebooks from the same author(s) / Editor

189 Ebooks in this category