Raine Metsävuori 
Sukulunastaja [EPUB ebook] 

Destek

Meidän Herrallamme on Raamatussa monia arvonimiä, joista nimeä Sukulunastaja, käytetään harvemmin. Tuo nimi kuvaa kuitenkin parhaiten sitä suunnitelmaa, jonka Jumala oli laatinut ihmiskunnan pelastamiseksi Poikansa kautta. Ensimmäiset ihmiset oli luotu Jumalan kuviksi. Adam ja Eeva luisuivat kuitenkin pois Jumalan yhteydestä langetessaan tottelemaan käärmeen muodossa ollutta sielunvihollista.
Palauttaakseen luomansa ihmiset takaisin yhteyteensä taivaallinen Isä päätti uhrata poikansa, jotta ihmiskunta pääsisi hänen kauttaan takaisin alkuperäiseen asemaansa. Jeesus Kristus lunasti näin saatanalta ne ihmiset, jotka uskon kautta hyväksyivät hänet sukulunastajakseen. Tähän prosessiin liittyi myös naisen palauttaminen alkuperäiseen asemaansa miehen rinnalle.
Maata hallinnut enkeliruhtinas Lucifer oli langennut syntiin jo kauan ennen nykyisen maailman luomista. Hänen imperiuminsa tuhoutui ensimmäisessä vedenpaisumuksessa. Tästä kerrotaan kirjassa tarkemmin. Kirjassa käsitellään monia mielenkiintoisia aiheita, kuten maailman luomista, jumalien poikia ja kastekysymystä raamatun ilmoituksen pohjalta. Ensimmäinen vedenpaisumus murskasi vartijakerubi Luciferin valtakunnan. Toinen vedenpaisumus tapahtui Nooan aikana tuhoten mm. jättiläisheimoja.

€6.99
Ödeme metodları

Yazar hakkında

Kirjailija Raine Metsävuori on perehtynyt moniin Raamatun kirjoihin ja niissä kerrottuihin Jumalan ilmoituksiin ihmiskunnalle. Tutkimustensa pohjalta hän on laatinut niistä useita kirjoja. Ajankohtaisin kirja, Viimeinen vuosiviikko, on herättänyt paljon kiinnostusta. Hän on myös kirjoittanut kirjan lapsuutensa kokemuksista sekä väripsykologiasta, joka perustuu hänen yliopistoaikansa tutkielmaan. Uusimmat hänen kirjoistaan ovat ilmestyneet E-kirjoina, kuten Korkeimman poika ja Sukulunastaja.

Bu e-kitabı satın alın ve 1 tane daha ÜCRETSİZ kazanın!
Dil Fince ● Biçim EPUB ● Sayfalar 248 ● ISBN 9789528063063 ● Dosya boyutu 5.3 MB ● Yayımcı Books on Demand ● Yayınlanan 2022 ● Baskı 1 ● İndirilebilir 24 aylar ● Döviz EUR ● Kimlik 8352926 ● Kopya koruma Sosyal DRM

Aynı yazardan daha fazla e-kitap / Editör

23.199 Bu kategorideki e-kitaplar