Raine Metsävuori 
Sukulunastaja [EPUB ebook] 

Ủng hộ

Meidän Herrallamme on Raamatussa monia arvonimiä, joista nimeä Sukulunastaja, käytetään harvemmin. Tuo nimi kuvaa kuitenkin parhaiten sitä suunnitelmaa, jonka Jumala oli laatinut ihmiskunnan pelastamiseksi Poikansa kautta. Ensimmäiset ihmiset oli luotu Jumalan kuviksi. Adam ja Eeva luisuivat kuitenkin pois Jumalan yhteydestä langetessaan tottelemaan käärmeen muodossa ollutta sielunvihollista.
Palauttaakseen luomansa ihmiset takaisin yhteyteensä taivaallinen Isä päätti uhrata poikansa, jotta ihmiskunta pääsisi hänen kauttaan takaisin alkuperäiseen asemaansa. Jeesus Kristus lunasti näin saatanalta ne ihmiset, jotka uskon kautta hyväksyivät hänet sukulunastajakseen. Tähän prosessiin liittyi myös naisen palauttaminen alkuperäiseen asemaansa miehen rinnalle.
Maata hallinnut enkeliruhtinas Lucifer oli langennut syntiin jo kauan ennen nykyisen maailman luomista. Hänen imperiuminsa tuhoutui ensimmäisessä vedenpaisumuksessa. Tästä kerrotaan kirjassa tarkemmin. Kirjassa käsitellään monia mielenkiintoisia aiheita, kuten maailman luomista, jumalien poikia ja kastekysymystä raamatun ilmoituksen pohjalta. Ensimmäinen vedenpaisumus murskasi vartijakerubi Luciferin valtakunnan. Toinen vedenpaisumus tapahtui Nooan aikana tuhoten mm. jättiläisheimoja.

€6.99
phương thức thanh toán

Giới thiệu về tác giả

Kirjailija Raine Metsävuori on perehtynyt moniin Raamatun kirjoihin ja niissä kerrottuihin Jumalan ilmoituksiin ihmiskunnalle. Tutkimustensa pohjalta hän on laatinut niistä useita kirjoja. Ajankohtaisin kirja, Viimeinen vuosiviikko, on herättänyt paljon kiinnostusta. Hän on myös kirjoittanut kirjan lapsuutensa kokemuksista sekä väripsykologiasta, joka perustuu hänen yliopistoaikansa tutkielmaan. Uusimmat hänen kirjoistaan ovat ilmestyneet E-kirjoina, kuten Korkeimman poika ja Sukulunastaja.

Mua cuốn sách điện tử này và nhận thêm 1 cuốn MIỄN PHÍ!
Ngôn ngữ tiếng Phần lan ● định dạng EPUB ● Trang 248 ● ISBN 9789528063063 ● Kích thước tập tin 5.3 MB ● Nhà xuất bản Books on Demand ● Được phát hành 2022 ● Phiên bản 1 ● Có thể tải xuống 24 tháng ● Tiền tệ EUR ● TÔI 8352926 ● Sao chép bảo vệ DRM xã hội

Thêm sách điện tử từ cùng một tác giả / Biên tập viên

23.199 Ebooks trong thể loại này