Simo Myllykoski 
JERUSALEMISTA ROOMAAN [EPUB ebook] 
Getsemane – katakombit – Waticanus

الدعم

Kirjan tavoite on maallikon silmin tehtyjen kirkkojen ja yhteisöjen toimintojen esiin tuominen. Lähtökohta on Lähi-itä ja Välimeren ympäristö. Juutalaisuus ja kristinusko sekä islam ovat tarkastelussa. Niiden vaikutus korostuu nykyään pyrkimyksenä lähentymiseen, erityisesti Roomalais-katolisen Kirkon, siis Vatikaanin taholta ja toimin. Mukana on monia erityiskysymyksiä, kuten juhla-aikojen ja ajanlaskun teemat, 666 merkki, katkelmia ja linkkejä eri tietolähteisiin.
Tavoite ei ole historian kertaus, vaan uskonnollisen kentän muotoutumisen tarkastelu ajan ja yhteiskuntien paineissa.

€10.99
طرق الدفع

عن المؤلف

2023 heinäkuussa tulee 80 vuotta täyteen. Eläkkeellä jo pitkään olleena on ollut mahdollista tutustua enemmän Raamattuun eri versioina ja – kielinä, alan kirjallisuuteen, Israeliin turistimatkoilla muutamia kertoja jne. Isohkon 6-lapsisen perheen isänä ja puutavaran kanssa työtä tehden se ei ollut ennen eläkeikää oikein mahdollista, mutta nykyään aikaa on – ja terveyskin on ollut yleensä hyvä.

قم بشراء هذا الكتاب الإلكتروني واحصل على كتاب آخر مجانًا!
لغة اللغة الفنلندية ● شكل EPUB ● صفحات 208 ● ISBN 9789528016588 ● حجم الملف 3.2 MB ● الناشر Books on Demand ● نشرت 2023 ● الإصدار 1 ● للتحميل 24 الشهور ● دقة EUR ● هوية شخصية 8855886 ● حماية النسخ DRM الاجتماعية

المزيد من الكتب الإلكترونية من نفس المؤلف (المؤلفين) / محرر

138٬329 كتب إلكترونية في هذه الفئة