Simo Myllykoski 
JERUSALEMISTA ROOMAAN [EPUB ebook] 
Getsemane – katakombit – Waticanus

Apoio

Kirjan tavoite on maallikon silmin tehtyjen kirkkojen ja yhteisöjen toimintojen esiin tuominen. Lähtökohta on Lähi-itä ja Välimeren ympäristö. Juutalaisuus ja kristinusko sekä islam ovat tarkastelussa. Niiden vaikutus korostuu nykyään pyrkimyksenä lähentymiseen, erityisesti Roomalais-katolisen Kirkon, siis Vatikaanin taholta ja toimin. Mukana on monia erityiskysymyksiä, kuten juhla-aikojen ja ajanlaskun teemat, 666 merkki, katkelmia ja linkkejä eri tietolähteisiin.
Tavoite ei ole historian kertaus, vaan uskonnollisen kentän muotoutumisen tarkastelu ajan ja yhteiskuntien paineissa.

€10.99
Métodos de Pagamento

Sobre o autor

2023 heinäkuussa tulee 80 vuotta täyteen. Eläkkeellä jo pitkään olleena on ollut mahdollista tutustua enemmän Raamattuun eri versioina ja – kielinä, alan kirjallisuuteen, Israeliin turistimatkoilla muutamia kertoja jne. Isohkon 6-lapsisen perheen isänä ja puutavaran kanssa työtä tehden se ei ollut ennen eläkeikää oikein mahdollista, mutta nykyään aikaa on – ja terveyskin on ollut yleensä hyvä.

Compre este e-book e ganhe mais 1 GRÁTIS!
Língua Finlandês ● Formato EPUB ● Páginas 208 ● ISBN 9789528016588 ● Tamanho do arquivo 3.2 MB ● Editora Books on Demand ● Publicado 2023 ● Edição 1 ● Carregável 24 meses ● Moeda EUR ● ID 8855886 ● Proteção contra cópia DRM social

Mais ebooks do mesmo autor(es) / Editor

138.329 Ebooks nesta categoria