Simo Myllykoski 
JERUSALEMISTA ROOMAAN [EPUB ebook] 
Getsemane – katakombit – Waticanus

Destek

Kirjan tavoite on maallikon silmin tehtyjen kirkkojen ja yhteisöjen toimintojen esiin tuominen. Lähtökohta on Lähi-itä ja Välimeren ympäristö. Juutalaisuus ja kristinusko sekä islam ovat tarkastelussa. Niiden vaikutus korostuu nykyään pyrkimyksenä lähentymiseen, erityisesti Roomalais-katolisen Kirkon, siis Vatikaanin taholta ja toimin. Mukana on monia erityiskysymyksiä, kuten juhla-aikojen ja ajanlaskun teemat, 666 merkki, katkelmia ja linkkejä eri tietolähteisiin.
Tavoite ei ole historian kertaus, vaan uskonnollisen kentän muotoutumisen tarkastelu ajan ja yhteiskuntien paineissa.

€10.99
Ödeme metodları

Yazar hakkında

2023 heinäkuussa tulee 80 vuotta täyteen. Eläkkeellä jo pitkään olleena on ollut mahdollista tutustua enemmän Raamattuun eri versioina ja – kielinä, alan kirjallisuuteen, Israeliin turistimatkoilla muutamia kertoja jne. Isohkon 6-lapsisen perheen isänä ja puutavaran kanssa työtä tehden se ei ollut ennen eläkeikää oikein mahdollista, mutta nykyään aikaa on – ja terveyskin on ollut yleensä hyvä.

Bu e-kitabı satın alın ve 1 tane daha ÜCRETSİZ kazanın!
Dil Fince ● Biçim EPUB ● Sayfalar 208 ● ISBN 9789528016588 ● Dosya boyutu 3.2 MB ● Yayımcı Books on Demand ● Yayınlanan 2023 ● Baskı 1 ● İndirilebilir 24 aylar ● Döviz EUR ● Kimlik 8855886 ● Kopya koruma Sosyal DRM

Aynı yazardan daha fazla e-kitap / Editör

138.329 Bu kategorideki e-kitaplar